2.2.2010 16.42 Harinen Yleinen
http://harinen.blogit.uusisuomi.fi/2010/02/02/karjalan-palauttamisen-sietamaton-vaikeus/
Karjalan palautuksen ”realismia” tarjottiin taas uusimmassa Juha Markus Lehtipuun blogissa, mutta tulostakaapa se ja menkääpä se paperi kourassa ehdottamaan työnantajallenne, että maksaisi vielä veronnekin. Ehkä Lehtipuun firma on niin reilu, että niin tekee, mutta kyllä muissa firmoissa ne palkkaverot yhä menevät työntekijän työpanoksellaan ansaitsemasta palkasta, jotka työnantaja tilittää verottajalle. Se siitäkin realismista taas sitten.
Onhan tämä Karjalan palauttaminen hieman hankalaa kun sen ihanuus ei mene jakeluun vaikka siitä kerran päivässä blogitekstin jauhaisi. Ymmärrän kyllä niin Lehtipuun kuin Veikko Saksinkin tuskastumisen mikä ilmenee itsensä pakonomaisena toistamisena ja eri mieltä olevien mustamaalaamisena, syyllistämisenä ja kommenteista sensuroimisena blogitekstistä toiseen. Kerrataanpa siis vielä mistä on kyse, sillä näitä paria blogia lukemallahan voisi saada kuvan, että kyse on merkittävämmästäkin ajankohtaisesta yhteiskunnallisesta hankkeesta ja tämä kuva on aika kaukana siitä todellisuudesta missä eletään US:n blogien ulkopuolella.
Palautusjärjestöt
Neuvostoliiton ollessa vielä voimissaan Karjalan palauttamisesta haaveilleet olivat vielä sen verran kusi sukassa, etteivät asiasta pahemmin julkisuudessa uskaltaneet huudella. Neuvostoliiton kaaduttua tilanne muuttui, sukat vaihdettiin kuivempiin ja alettiin perustella kaikenlaisia yhdistyksiä asiaa ajamaan. Tässä yhdistysten luvatussa maassahan jokaiselle pitää olla oma kerho ja yhdistys vaikka samalla asialla oltaisiinkin, niin jopa CIA factbookiin saatiin Suomen kohdalle merkintä, että maasta löytyy erimuotoisia ja -kokoisia ryhmiä Karjalaa palauttamaan. Pääasiassa sama kourallinen ihmisiä kuitenkin puuhaa mukana niissä kaikissa.
Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen näiden erimuotoisten ja -kokoisten ryhmien saavutukseksi jäi asiasta keskusteleminen tai sen keskustelun herättäminen. Sitäkin nämä Karjalan palauttajat saivat harrastettua kyllä pääasiassa vain keskenään, sillä suurempi yleisö ei ole koskaan saanut aiheesta pahemmin tuulta purjeisiinsa. Jotain näkyvääkin sentään on syntynyt, eduskuntatalon portaalle saatiin kerran näyttävä joukko Karjala takaisin! - kyltteineen. Pieni kauneusvirhe oli mukaan kutsuttu tsetseenikapinallisten edustaja ”Allah Akhbar!” -huutoineen puheensa perään, mutta Juhani Putkinen lienee saanut jo anteeksi hänen mukaan kutsumisensa. Vieläkin harmillisemmaksi jäi median haluttomuus innostua aiheesta vaikka ihan Tehtaankadun lähetystön edustalle päästiin kylttejä huitomaan. Samoja kylttejä on sittemmin huidottu jossain tien poskessa kun valtiovierailulla olevat Venäjän edustajat ovat huristelleet ohi. Ja suomettunut media ei vieläkään jaksa innostua tästä harrastuksesta.
Pro Karelia
Karjalan palauttajille perustettiin aikanaan pienempiä isällisesti ohjailemaan myös oma ”eliittijärjestö”, Pro Karelia, johon lähti mukaan eri alojen eläköityneitä ”asiantuntijoita”, joukosta löytyi entistä piispaa, professoreita ja kenraalikunnan edustajia, isännän ääntä käyttää kustantaja Heikki A. Reenpää ja käytännössä järjestöä edustaa erilaisissa illanistujaisissa ja seminaareissa käsikassarana häärävä maisteri Veikko Saksi. Järjestön saavutuksiin voidaan laskea Karjalan reformi, kokoelma mielipiteitä ja näennäisen päteviä laskelmia jolla yritetään perustella Karjalan palautuksen ihanuutta ja kannattavuutta. Lisäksi järjestö kustantaa mm. ilmaista serveritilaa muille Karjalan keppihevosella ratsastajille ja muille ”isänmaallisille” tahoille. Pro Karelia pyrkii olemaan selkeästi taustavaikuttaja jolla on lusikka monessa sopassa mukana. Minkäänlaiseksi sillanrakentajaksi suomalaisten ja venäläisten välille järjestö ei ole päässyt, josko sellaiseksi koskaan pyrkikään. Enemmän se onkin viime aikoina keskittynyt Venäjän demonisointiin mm. Soviet Story filmin jakelijana ja esittäjänä Suomessa. Venäjällä mediassa ja poliitikkojen kommenteissa järjestö onkin leimattu yksiselitteisesti pelkäksi revanssistiseksi provokaattoriksi.
Palautuksen kannatus
Nämä ”Karjalan palauttajat” uhoavat tällä jopa työttömyyden Suomesta poistavalla hankkeellaan olevan jo suuren kannatuksen, mutta jostain syystä se ei vain suomalaisessa politiikassa kuitenkaan näy eikä kuulu millään tavalla. Vaaleissa aihe ei nouse edes vaaliteemaksi, joten mitenkään kamalan tärkeäksi asiaksi ihmiset eivät Karjalan palautusta aidosti koe, vaikka mielessään sitä ehkä toivoisivatkin. Kaikki toki muistavat Karjalan palautusta ajaneen presidenttiehdokkaan, jonka ”oranssi vallankumous” kuitenkin taisi hieman epäonnistua. Lähinnä jäi mieleen presidenttiehdokkaan sormi, joka pystyssä hän yritti turhaan saada muilta ehdokkailta puheenvuoroa.
Kun sitten mennään syvemmälle aiheen ongelmiin niin passiivinen kannatuskin katoaa sitä mukaa kun tajutaan mitä tämä ”palautus” todellisuudessa merkitsisi. Pro Karelian Veikko Saksi antoi vastikään blogissaan lupauksen, että seuraavan puolen vuoden aikana selviää, miksei palautuksen kannatuksesta ole muutamaan vuoteen galluppeja nähty. Jotain tosi jännää siis lienee luvassa.
Palautuskeskustelu
Senkin verran se Venäjää pelänneiden märkien sukkien muisto on tässä vuosien varrella haitannut, ettei varsinaiseen Karjalan palauttamiseen olekaan sitä tarmoa tarpeeksi löytynyt vaan enemmänkin on keskitytty peuhtaroimaan talvisodan vääryyksissä, kylmän sodan ajan painajaisissa ja suomettuneisuuden ajan synnyttämissä jälkiviisaissa ajojahdeissa. Karjalan palautuksesta on tullut vain pelkkä keppihevonen muiden joukossa ja näillä keppihevosilla ratsastetaan päin suuren ja mahtavan Neuvostoliiton haamua, jollaisena nykyinen Venäjä nähdään.
Netissä keskustelu Karjalan palauttamisesta käy kuumana. Siis käy, jos sattuu muutamalle Uuden Suomen blogisivulle itsensä surffaamaan, muualta internetistä keskustelua onkin sitten vaikeampi löytää. Enimmäkseen keskustelussa keskitytään vastapuolen mustamaalaamiseen, eikä itse asiaan eli Karjalan palauttamiseen Suomelle. Veikko Saksi on jo omassa blogissaan keksinyt jopa määritelmän sellaiselle ihmiselle, joka kehtaa Karjalan palautusta Suomelle vastustaa. Tämä tällainen käytös on Saksin mielestä jopa suorastaan sairaus, jonka hän finnofobiaksi nimesi. Toinen ahkera Karjalaa palauttava bloggaaja on Markus Lehtipuu, jonka mielestä hanketta epäilevät kärsivät jonkinlaisesta pakkomielteestä, toisin kuin hän itse vaikka mainitseekin aiheen lähes joka kerta blogeissaan joita syntyy keskimäärin noin kerran päivässä. Kolmas bloggaaja on Jouko Piho, joka ei tyydykään ihan vähään vaan tahtoo Suur-Suomea eli Itä-Karjalaakin Suomelle.
Keskustelu käydään yleensä juupas-eipäs tyyliin, missä aina päädytään viuhtomaan Stalin-korteilla ja potkimaan olkinukkeja. Jos kannatat nykyisten rajojen säilymistä, olet stalinisti. Tämä on yksi Juha Markus Lehtipuun legendaarisista kehäpäätelmistä.
Aluepalautuksen tila tällä hetkellä
Viime aikoina Karjalan palautustoiminta on pyörinyt Suomenlahden ja Itämeren pohjaan kaavaillun Nord Stream kaasuputken ympärillä. Asianajaja Kari Silvennoinen on päässyt huseeraamaan niin merenlaisten kaivosvaltauksen kuin siitä ja sen käsittelystä jo ennakkoon arvattavasti poikineiden valitustenkin parissa. Kaasuputkihanketta hidastamaan ja häiriköimään tehty kaivosvaltaus ei tietenkään mennyt läpi, koska sitä ei tehty kaivoslain mukaisessa tarkoituksessa ja siitä riittääkin nyt valitettavaa pitkäksi aikaa. Jopa EIT:lle on nyt valitettu siitä päätöksestä, että kaasuputkiyhtiö saa raivata miinoja kaasuputken linjalta. Kaivosvaltauksen kaasuputken kanssa risteävälle 50 metriä leveälle pätkälle ei tällaista suojeltavaa sotamuistoa sattunut, mutta silti siitä piti valittaa. Kaasuputkea se ei näytä estävän, mutta haettua mediajulkisuutta on tullut, sillä saihan kaivosvaltaajat kyseenalaista mainetta lupaamalla venäläisille luopuvansa kaivosvaltauksesta, jos saavat Karjalan takaisin. Pro Karelian Veikko Saksi on ansiokkaasti uutisoinut ja seurannut tilannetta niin Pro Karelian nettisivuilla kuin omassa Uuden Suomen blogissaankin. Saksilla näyttää olevan tietoa Silvennoisen toimista ennen muita, joten hän lienee jollakin tapaa kuvioissa mukana. Saksi on itsekin ankarasti kritisoinut kaasuputkihanketta, hänen mukaansa antamalla luvan laskea putki meren pohjaan Suomen talousvesialueelle Suomen hallitus luopui samalla Suomen suvereeniteetista, sillä Venäjän pääministeri on luvannut Venäjän laivaston hoitavan sitten kaasuputken valvomisen.
Takaisin todellisuuteen
Suomi ja Venäjä ovat molemmat ilmoittaneet, ettei maiden välillä ole rajakysymystä. Suomi ei vaadi Karjalaa takaisin, eikä Venäjä sitä ole palauttamassa. Merkittävää poliittista tai yhteiskunnallista keskustelua aiheesta ei käydä rajan kummallakaan puolella. Karjalan alueen merkitys Venäjälle on vain kasvamaan päin, sillä sen kautta tulee pian kulkemaan merkittävä osa Venäjälle elintärkeästä energiakaupasta EU:n suuntaan. Yksi perusajatus meren pohjaan laskettavan kaasuputken taustalla on se, että putki olisi siten riippumaton kauttakulkumaista, joiden kanssa Venäjällä on ollut ongelmia maanpäällisten putkien kanssa. Venäjä tuskin tulee antamaan sen putken alkupäästä pätkää suomalaisten hallintaan luovuttamalla maan sen ympäriltä pois.
Karjalan palauttamisesta Suomelle puhuu ja sitä ajaa pieni marginaalinen osa suomalaisista. Muutaman kerran vuodessa nämä aktiivit pääsevät jollain tempauksellaan julkisuuteen, mutta muuten Karjalaa palautellaan melkoisen pienessä piirissä. Poliitikot ja liike-elämän vaikuttajat eivät ole hankkeesta innostuneet, siellä sentään vielä tajutaan hankkeen riskit ja sen mukanan tuomat ongelmat. Karjalan palautus ei olisi sitä, että ”meille vaan maksetaan” niin kuin Juha Markus Lehtipuu sitä markkinoi, eikä se olisi win-win niin kuin Veikko Saksi sitä kauppaa. Kyse olisi koko yhteiskuntaan vaikuttavasta ja sitä muuttavasta toimesta, johon ei yksinkertaisesti ole olemassa todellista akuuttia tarvetta. Voidaan vedota historiassa koettuihin vääryyksiin, mutta nykyhetkestä sitä muutoksen käynnistävää tarvetta ei löydy. Niin kauan kuin syyt aluemuutokselle ovat vain historiassa niin mitään ei tule tapahtumaan rajojen siirtämisen suhteen.
Ahneus on oma lukunsa, eikä sitä voi verhota ihmisoikeuksien korjaamisen verhoon, jos samaan hengenvetoon uhkaa häätää alueen nykyasukkaat kodeistaan koska he asuvat siellä muka laittomasti. Jos Karjala palautetaan niin meille vaan maksetaan, se on toinen tyhjä ja perusteeton lupaus. Eduskunnan entinen puhemies Riitta Uosukainen kiteytti Karjalakysymyksen hyvin kirjassan: ”Olen pannut merkille, miten sanat ja vaatimukset Karjala takaisin-keskustelussa suurenevat sitä mukaan kuin siirrytään itärajasta kauemmaksi tai tullaan vanhemmiksi, siirrytään eläkkeelle ja vapaudutaan välittömästä yhteiskunnallisesta vastuusta.” Mikä siis on näiden ”meille vaan maksetaan jos Karjala palautetaan” lupaajien yhteiskunnallinen vastuu? Ei sitä ole ja sitä leveämpää on uho ja lupaukset.
”Hieman realismia tähän keskusteluun.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti